Tänä syksynä järjestetään kymmenen vuoden tauon jälkeen Syksyn Sävel -kilpailu. Viime keväänä levy-yhtiöstä ehdotettiin, että hakisin mukaan kilpaan. Asia askarrutti, sillä nuoruusvuosien diskotanssikilpailujen jälkeen en ole osallistunut minkäänlaisiin kilpailuihin. En myöskään ole ollenkaan varma, onko musiikkikilpailuista enemmän iloa vai murhetta musiikkikulttuurillemme.
Syksyn Sävel herättää nostalgisia tunteita. Yhdistän lapsuusmuistoissani Syksyn Sävelen 90-luvun lamaan, nappiverkkareihin, flanellipaitoihin ja permikseen. Pienelle tytölle Syksyn Sävelen kaltaiset musaohjelmat olivat kova juttu. Ekaluokkalaisena suosikkiartistini oli Anna Hanski, joka myöskin taisi osallistua Syksyn Säveleen. (Kyllä, pienen googlailun jälkeen totean että Anna Hanski osallistui kisaan vuonna -91 kappaleella Purjelentäjä.) Muistan kuinka olin kerran kaverini kesämökillä ja lähdimme läheiselle tanssilavalle kuuntelemaan Anna Hanskia. Löysimme tanssilavan takaa asuntoauton ja pihalta Anna Hanskin koirineen. En tiedä kumpi oli siistimpää, nähdä Anna Hanski vai saada taluttaa hänen koiriansa, mutta yhtä kaikki – olin lumoutunut.
Jos taas ajattelen omaa musiikintekijyyttäni, Syksyn Sävel ei tunnu ilmeiseltä estradilta. Miellän itseni vähän hipahtavaksi, sivuraiteen lauluntekijäksi ja Syksyn Sävelessä kaiketi etsitään laulua, jota koko Suomi voisi laulaa mukana. Lieneeköhän Kaikki Sanat sellainen ja lienenkö minä, pianoni takana piileksivä lauluntekijä, kuin villasukka korkokengässä…
Ja toisaalta – mitä ihmettä, onhan aika mukavaa kokeilla uusia juttuja ja saada esittää musiikkiaan uusille ihmisille. Niinpä päätin pistää boogie-bootsit jalkaan ja lähteä mukaan kilpaan. Laulu on Kaikki Sanat, joka kuuluu näin:
Kaikki sanat johtavat harhaan
vievät teille tekaistuille.
Kaikki puheet tahtovat kantaa
vastausta sisällään.
Jos sinä uskaltaisit katsoa mua silmiin.
Et katsoisi sivuille, katsoisi ohitseni
ja näkisit, ettei täällä oo mitään pelättävää.
Kaikki sanat sattuivat soimaan
suloisimmin sävelin.
Kaikki puheet pystyivät poistamaan
murheen maisen mielestäni.
Kun minä uskalsin katsoa sinua silmiin.
En katsonut sivuilles, katsonut ohitsesi
ja huomasin ettei ollutkaan mitään pelättävää.
Se on yksinkertainen laulu sanojen tarpeettomuudesta ja tarpeellisuudesta. Laulu kohtaamisesta. Nyt vaan tuulta purjeisiin! Tässä näemmä tsemppaan itseäni ja jos mielitte niin tsempatkaa tekin. Lähetys tulee lauantaina 29.10. klo 20 Maikkarilta ja siellä Timo Kämäräinen, Olli Krogerus ja allekirjoittanut sitten musisoivat!